torstai 4. kesäkuuta 2015

Touhukas torstai

Päivä alkoi ulkona leikkiessämme paljain jaloin ja muutamin kuperkeikoin. Tultuamme sisälle, jatkoimme peliemme ohjelmointia ja piirtelyä. Kaikki alkoivat jo osata pelien ohjelmointia ja kaikilla on vähintään yksi  taso valmiina. Suuren uurastuksen jälkeen lähdimme lounaalle. Ruuaksi oli lihapullia ja jälkiruuaksi lettuja. Ruoan jälkeen saimme puoli tuntia vapaa-aikaa pelailla ja leikkiä Minecraft-pupun kanssa, jonka nimi on muuten Sini. Vapaa-aikamme jälkeen jatkoimme taas ohjelmointia ja taisi siinä puuhaamisten keskellä joku luiskahtaa laulamaan singstaria. Vihdoin koitti välipala ja sen jälkeen kaikki pääsivät laulamaan. (Paitsi me, jotka joudumme kirjoittamaan tätä blogia). T: Erika, Nette, Nina ja Inka.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Retki Megazoneen! Keskiviikko!

Tänään aloitimme jatkamalla pelejämme. Sitten menimme syömään. Ruoka oli hyvää. Ruoan jälkeen pakkasimme eväät ja lähdimme bussilla kohti Megazonea. Megazonessa me jakauduimme kahteen joukkueeseen. Kolmas joukkue oli koottu meille vieraista pojista (jotka olivat todella taitavia). Pelasimme kaksi erää, jotka olivat molemmat todella hauskoja. Pelien jälkeen kaikilla oli hyvä fiilis ja aloitimme eväitten syömisen. Kun kaikki olivat syöneet eväänsä, lähdimme takaisin. Päivä oli todella kiva!:) t: Pinja, Maria, Hilda ja Sofia (superohjelmoijaleiriläiset!)
Matkalla Megazoneen.


Perillä ollaan!


Ryhmäkuva!



Tiistai oli touhua tulvillaan!

Tiistaina leiriläiset tekivät niin innokkaasti pelejään, etteivät jaksa edes tätä blogia päivittää! Aikamoinen meininki :)
Aamulla auringon paistaessa pelailtiin ja leikittiin ulkona. Savolainen pesis ja Kaikki polttaa, kaikki palaa olivat kovasti kivoja. Aamupäivällä sitten aloiteltiin pelien ohjelmointia ja allekirjoittaneella oli vähän tylsää, leiriläisillä oli todella hauskaa. Syötiin lounaalla liikaa ja välipalalla oli kuitenkin jo nälkä. Iltapäivällä jatkettiin pelien tekoa ja niistä tulee kyllä todella hienoja. Oli kiva päivä! Tässä vielä jäätävä määrä kuvia tiistailta. T: Sini (se ohjaaja joka ei hallitse ohjelmointia :)


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Tyttöjen pelilabran ensimmäinen päivä


Pelien suunnittelua..

Maanantaina me suunnittelimme pelejä ja muuta hauskaa. Suunnittelu oli erittäin hauskaa. Kivaa oli kertakaikkisesti! Me myös tehtiin peliimme tausta. Me mietimme millaisia pelejä haluamme ja teimme myös kaikkea kivaa ja leikittiin ulkona hauskoja ryhmäytymisleikkejä. Meillä oli ruokana makaronilaatikkoa ja muuta hyvää! 

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ja tästä eteenpäin päästään pelejä tekemään! 

T.pelilabralaiset


perjantai 20. helmikuuta 2015

Pelilabran fiiliksiä

Hiihtoloman pelilabra ohjelmointileirin tunnelmia viimeisenä päivänä.

"Opin koodaamaan paremmin. se oli kivaa. "

"Leirillä on ollut kivaa. Teen labyrintti peliin."

"On ollu erittäin kiva leiri.tein hyppy pelin ja osaan nyt tehä näitäkin kotona😃😃😃😃😃😃😃😃😃!"

"oli kivaa leirillä kun saimme pelata ja söimme hyvää ruokaa. Kaikki lapset olivat kivoja ja auttavia. Kävimme Megazonessa ja nukuin bussissa. Söimme ravintola Karkelossa. Saimme pelata reilusti ja ohjelmoimaan omat pelimme." 


"Täällä on kiva.Ja minä osan tehä hyvä peli.Tällä on hauska."

"On ollu kivaa. Opin Stencylin käyttöä"

"Opin käyttämään Stencyliä ja muutenkin oli kiva leiriviikko :D"

"Minulla on ollut kivaa tein hauskan pelin"